perjantai 4. joulukuuta 2015

Syksyn satoa

Taas pieni kuvapläjäys syksyn ompeluksista. Muutaman kuvan julkaisu täytyy jättää myöhemmäksi ;)
 
Itselle tunika Yön kulkijasta. Avara pääntie sai minut jo epätoivoissani miettimään erilaisia korjausviritelmiä, mutta onneksi päätin ottaa tämän kokeiluun ennen muutoksia. Näköjään tällainen kaula-aukko rajoittunutkin pystyy siedättymään.
 

Ystävän kanssa pidettiin taas minilanit ja siellä valmistui poikasille peruspaitoja.


Tästä tuli ihan lemppari; tunika Riemukukka-joustiksesta. Seuraavien versioiden kangashankinnat on jo hyvällä mallilla, vielä kun sitä ompeluaikaa järjestyisi.


Pari paitaa poitsuille. Esikoinen valitsi itse kankaan (Salama) ja päätti resorin värinkin. Täytyy sanoa, että itse en olisi päätynyt tuohon yhdistelmään, mutta toimii erittäin hyvin. Herra saa jatkossakin auttaa resoripohdinnoissa.

lauantai 26. syyskuuta 2015

Monitoimivaate

Näin erittäin inspiroivan kuvan meidän virtuaalisen ompeluseuran seinällä ja oli pakko ommella itsellekin tällainen monitoimivaate. Kyseessä on siis viskoositrikoosta ommeltu lärpäke, jonka voi pukea monella eri tavalla. Kun googlaa esim. dkny cozy, löytää monia eri tapoja käyttää tällaista

 






 

perjantai 11. syyskuuta 2015

Kuvapläjäys

Blogi on elänyt hiljaiseloa, mutta on täällä siitä huolimatta ommeltu. Kaiken kiireen keskellä jostain on karsittava, mutta laitetaan nyt tänne kuvapläjäys niistä ompeluksista, joista olen kuvat ehtinyt ottaa.

Nämä pöllöjoustisvaatteet ompelin joskus keväällä, mutta en näköjään ole tänne vielä laittanut



 
Kesän alussa pidettiin ystävän kanssa lanit
 
 
Pertsaa tarveompeluna
 

 
 Itselle uuden paitakaavan testailua ja hame vanhaa suosikkihametta apinoiden

 
Maksimekko, jota tarvinnut käyttää kesällä kertaakaan :P
 
 
Lisää pertsaa pojille

 
Itselle parit imetystunikat

 
 
 Bodypulan helpottajia

 
Velourhaalari

 
Trikoolla vuoritettu neuloshaalari kylmemmille keleille


 
Meidän ompeluseuramme järjestää taas hyväntekeväisyyshuutokaupan Roosa nauhan hyväksi ja ompelin sitä varten tällaisen imetystunikan. Huutis järjestetään lokakuun alkupuolella.


Ja viimeisimpänä mekko scubasta


Nyt ei pysty parempaan ;)
 

 

 

torstai 25. kesäkuuta 2015

Joustofarkut, vihdoin ja viimein

Jotain on tullut viime aikoina ommeltuakin, mutta kaiken kiireen keskellä en ole niitä blogiin asti saanut päivitettyä. Nyt valmistui kuitenkin jotain sellaista, että haluan jakaa onnistumisen. Onnistuin nimittäin selättämään housukirouksen! Kaikki aiemmat housukokeilut ovat epäonnistuneet, mutta päätin antaa tuolle vaatekappaleelle vielä viimeisen mahdollisuuden. Ja se kannatti; sain ommeltua vihdoin ja viimein housut, joita voin kuvitella pitäväni ihmisten ilmoilla. Parantamisen varaa jäi vielä seuraaviin kertoihin, mutta lopputulokseen olen tyytyväinen. En ehkä sittenkään myy pois kaikkia housukankaita ;)

Kaavana on Ob 5/2012 Lady fit-farkut kavennetuilla lahkeilla ja kangas on turkoosia joustofarkkua.





 


sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Ensimmäinen kesävaate

Aurinko paistaa ja keli alkaa tuntua kesäiseltä. Tuli hinku ommella jotain kesävaatetta ja pienimmälle herralle syntyi jotain, joka päällä toivottavasti kelpaa viettää kesäpäivää Saimaalla.



 

 



Tähän malliin saa käytettyä kivasti matalia kangaspaloja ja seuraava versio onkin jo työn alla :)

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Kietaisutunika ihanasta Talvipuutarhasta

Kun näin tämän kauniin Talvipuutarhassa kuosin, tiesin heti haluavani siitä kietaisutunikan. Noh, menihän tässä jonkin aikaa, mutta sainpahan sen vihdoin ommeltua. Ja ai että tykkään! Tunika on muokattu SK 9/2010 kietaisumekon pohjalta.


 



lauantai 11. huhtikuuta 2015

Pilkkuja tunikassa

Viimeaikaiset itselleni tehdyt ompelukset ovat päätyneet kaikki kirppislaatikkoon ja jonkinasteista ompelumasennusta oli jo havaittavissa. Päätin kaivaa vanhan kunnon Onion 2035-kaavan ja tehdä jotain sen pohjalta. Jos saisi ommeltua edes jotain käyttökelpoista. Tämä nyt ei ainakaan heti lentänyt lootaan, joten katsellaan, josko tästä taas noustaisiin ;)