tiistai 23. heinäkuuta 2013

Ekoja ompeluksia poitsulle

Laitan näihin ensimmäisiin postauksiin kaikki aiemmin ompelemani vaatteet ja jatkossa pyrin bloggaamaan valmisuvat opleukset järkevämmin.
 
Ensimmäisenä valmistui poitsulle setti velourista ja pikkuapinalle täytyi applikoida parit apinat. Hupparin kaavana on Ottobren Panda-huppari ja housut ovat Meandi-tyyliset haaremihousut, joihin sain kaverilta kaavan.
 
 Apinateemalla jatkettiin ja mukaan heitettiin myös parit banaanit. Paidan kaavana Ob:n Papana ja housut samalla kaavalla kuin ekassa setissä.

Saumanvara-ompeluryhmässä kehitettiin mahtava Kesämies Kekkonen-kangas ja sieltä yksi Kekkis heittäytyi extremeksi ja valloitti ilmatilan. Paidan kaavana Ob:n Robots-paita.
 
 Keväällä sain myös tietää, että meidän lähellä asuu kuosisuunnittelija oli heti pakko hankkia paria hänen kangastaan. Tämä huppari on tehty Sari Ahokaisen suunnittelemasta Freaky Frogg interlockista. Kaveriksi tein Ob:n All time favorite housut joustocollegesta. Hupparin kaavana jälleen Ob:n Panda.
 
 Paidan ja lippiksen pöhköt kirahvit on mysö Sari Ahokaisen käsialaa, kuosi Goofy Giraffe. Yksi kirahvi pääsi kurkistelemaan myös shortseihin. Trikoinen kääntölippis on tehty Unikuun terapiahuoneen ohjeella. Paidan kaavana Ob:n Robots ja shortsit saman lehden Donkey.
 
 T-paita Robots-kaavalla Ikasyrin ihanasta Happy Summerista. Samasta kuosista valmistui myös poitsulle lippis ja itselleni paita. Tykkään niin tuosta kuosista!

Ob:n ilmaiskaavalla testattu kesälätsä Vallilan sisutuskankaasta.
 
 Kesämies-Kekkonen on lähtenyt lomailemaan ja pakannut mukaan kellukkeet ja räpylät. Paidan kaavana jälleen Robots ja housut on muokattu Ob:n Little Rabbit housuista, lisäsin niihin vielä nepit, jotta lahkeet voi nostaa ylös lämpiminä päivinä. Paidan kangas on Käpysen Meri saharaitaa.
 
 Lopuksi vielä kevätpipo viileämmille ilmoille. Ei muuten häikäise!

2 kommenttia:

  1. Ihania <3 ja mahtavia applikointeja!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sirpa :) Miusta applikoinneilla on kiva leikitellä, saa ihan eri ilmeen kuin pelkällä kuosikankaalla. Ja olen nähnyt muiden tekevän niin mahtavia applikointeja, että oli pakko itsekin yrittää. Kunhan vielä pääsisi sinuiksi tuon ompelukoneen kanssa, se kun ei aina suostu tekemään siistä tikkiä noilla applikointisäädöillä.

    VastaaPoista