keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Ilahduta bloggaajakaveria :)

Sain ihanan, hymyn huulille nostavan haasteen Punatukka ja kaksi karhua-blogin Hannariinalta <3

 
 "Säännöt ovat yksinkertaiset:
- Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän). Jos haluat, ylläolevaa kuvaa saa vapaasti käyttää postauksessa!
- Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!
- Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevaa bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa uusia kirjoittajia. :)" 
 
Minä haastan mukaan Yllätysvieraan, mutta ymmärrän täysin, mikäli et haasteeseen ehdi tarttua.
 
Kaksi muuta bloggaajaa, joita haluan ilahduttaa, onkin jo haastettu aiemmin, mutta sehän ei haittaa. Eikös vaan ;)
Ilahduttaa haluan lisäksi haasteen antajaa, eli Hannariinaa sekä

lauantai 7. helmikuuta 2015

Mikroapu ja ompeluohje

Tiedätkö tunteen, kun olet ottamassa mikrosta kuumaa puuro- tai keittolautasta ja joko poltat kätesi tai kippaat kulhon nurin, kun yrität taiteilla kulhon ulos mikrosta patalapun kanssa? Minä tiedän.
Mutta onneksi tämänkin ongelman voi ratkaista ompelemalla!

Netissä etsiskellessäni kivoja patalappuohjeita tuli vastaan keksintö, joka helpottaa ainakin meidän perheen arkea. En ole aiemmin näihin törmännyt enkä tiedä, onko tällä jokin oikea nimi, mutta minä annoin tälle nimeksi mikroapu. Idea on siis se, että lautaselle laitetaan esim. puurohiutaleet ja vesi tai uudelleen lämmitettävä keitto ja koko komeus laitetaan mikroon. Kun ruoka on valmis, lautanen on helppo ottaa pois mikrosta eikä tarvitse pelätä, että polttaa kätensä.
 
 
Ja teinpä samalla myös tänne ompeluohjeen, jos joku muukin haluaa tällaisen tehdä. Tällaisen valmistamiseen tarvitset 100 % puuvillakangasta sekä lämmöneristettä. Itse käytin eristeenä pyyhefroteeta.
 
 
Mittaa haluamasi kulhon koko.
 
 
Meillä käytettävien kulhojen koko on n. 21cm, joten leikkasin puuvillasta 2 24x24cm palaa sekä froteesta 2 21,5x21,5cm palaa.
 
Neulasin froteen puuvillan nurjalle puolelle ja piirsin viivat nurkasta nurkkaa ja tikkasin palat suoralla ompeleella yhteen. Ja sama toiselle puuvilla-frotee parille.
 
 Taitoin puuvillan oikeat puolet vastakkain ja piirsin kiilan taitereunan molempiin sivuihin ja tikkasin suoralla ompeleella viivaa pitkin. Tässä kiilan koko on 2,5 x 5,5cm.
 

 Ja sama kahdelle muulle sivulle.
 
Leikkasin kiiloista ylimääräisen kankaan pois.
 
 Kun olin tehnyt saman molemmille puuvilla-froteepareille, minulla oli 2 kuppimaista kangaspalaa.

Neulasin puuvillat oikeat puolet vastakkain ja ompelin ne yhteen. Ja muistin tietysti jättää kääntöaukon.
 
Kavensin saumanvarat kulmista ja tein leikkaukset kiilojen kohdalle.
 
 Käänsin koko hoidon ympäri ja tikkasin ympäri läheltä reunaa, jolloin kääntöaukko sulkeutuu samalla.

 
Ja näin on mikroapu valmis. Toivottavasti ohjeesta oli apua.

 
Mikroapu osoittautui käytössä erinomaiseksi keksinnöksi, joten ompelin kaksi settiä 15.2. järjestettävään hyväntekeväisyyshuutokauppaan. Huutokaupassa on mahdollisuus huutaa itselleen erilaisia käsityönä tehtyjä tuotteita ja tuotto menee suoraan Sylva ry:n hyväksi. Huutokauppa löytyy tuolta.