torstai 31. lokakuuta 2013

Raitaa ja kohdistuksia

Sain ystävältä vaihtarina Noshin raitaa ja tein siitä itselleni paidan. Koska halusin peruspertsaan taas jotain pientä jippoa, niin päätin leikitellä hieman raidoilla.

 
 
 
Onneksi kangasta oli suht naftisti ja luovuin alkuperäisestä ideasta, jossa olisin tehnyt takakappaleenkin kahdesta osasta. Voin kertoa, että tuo vinon osuuden kohdistaminen ei ollut järin helppoa, ainakaan minulle :D


lauantai 26. lokakuuta 2013

Air Wick Black Edition tuoksukynttilät

Illat ovat pimenneet ja kylmä syksyinen tuuli puhaltaa ulkona. Mikä onkaan mukavapaa kuin käpertyä sohvan nurkkaan peiton alle ja sytyttää parit kynttilät? Sain Buzzadorin kautta testattavakseni uusia Air Wick Black Edition väriä vaihtavia tuoksukynttilöitä. Buzzadorina saan kutsuja minulle sopiviin kampanjoihin ja saan mahdollisuuden testata erilaisia tuotteita, joista kerron sitten ystävilleni ja annan palautetta Buzzador-sivuston kautta. Tämä oli ensimmäinen kampanja, johon pääsin mukaan.

Sain siis testattavaksi näitä väriä vaihtavia kynttilöitä ja nämä värit ovatkin hurmanneet lähes poikkeuksetta kaikki, joiden seurassa olen kynttilöitä polttanut. Näiden tuoksu on myös erittäin miellyttävä, kun monesti olen törmännyt tuoksukynttilöihin, joiden haju on todella tyrmäävä, eikä niitä tee mieli välttämättä tuoda edes sisälle. Jopa isäntä oli tohkeissaan näistä, joten tämä tuote vetoaa sekä lapsiin, naisiin, että miehiin.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Roskien tuunausta

Pääsin osallistumaan Bellapuun Tuuna roska-kilpailuun ja sain Bellapuulta palat kolmea eri kangasta sekä 2 nappia, joilla oli tarkoitus tuunata roska tai roskiin menossa oleva tavara.

 
 
Jostain syytä olen säilyttänyt kaapissa kirjaimellisesti puhki käveltyjä Moon Bootseja. Niiden sisus oli riekaleina ja ulkoinen olemus muutenkin nuhjuinen, mutta en silti raaskinut heittää niitä pois ja hyvä niin. 


Kaivoin bootsien kaveriksi joskus markkinoilta ostetun, aivan liian jäykän, karvaisen kaulahuivin ja vanhan täkin, josta tein uudet sisukset riekaleisten tilalle.

 
 
Somisteeksi pääsi ruskea tähtikangas ja kas, tuloksena oli uudet ja entistä ehommat Moon Bootsit.
 
Siivoilin myös isännän kanssa vaatekaappia ja sieltä löytyi sopivasti ikiliassa olevat rikkinäiset farkut, jotka pääsivät seuraavaan projektiin. Olen jo jonkin aikaa suunnitellut tekeväni poitsulle jonkinlaiset päiväuni-/autoilutöppöset ja päätin kokeilla sellaisten tekoa seuraavaksi. Sisuksen tein Moon Bootseissakin käytetystä täkistä ja pohjat farkuista, jotta ne kestäisivät kulutusta paremmin.
 

Jo poisheitetyistä vaatteista oli napattu talteen nyörit ja kiristimiä ja niistä sain tehtyä töppösiin kiristyksen säädöt.

Meidän kaksi- ja nelijalkainen parivaljakko käy välillä tekemässä tutkimusretkiä mm. vaatekaappeihin ja myös parit sukkahousut olivat valtavista rei'istä päätellen päässeet osaksi joitain leikkejä.

 
 
Muistin jostain lukeneeni, että sukkahosut ovat oiva materiaali neulatyynyn sisälle. Ja neulatyynyhän minulta puuttui tyystin, joten viimeiselle kankaalle ja napeille löytyi tarpeellinen käyttökohde.
 
 
 


Bellapuulta saatuja kankaita ja nappeja sekä ompelulankoja lukuunottamatta ompeluksissa on käytetty vain kierrätettyjä materiaaleja. Tämän projekin myötä oli hauska huomata, miten käyttökelvottomista tavaroista voi vielä loihtia vaikka mitä tarpeellista suht pienellä vaivannäöllä.

Bellanpuun tuunauskilpailun äänestys löytyy täältä. Mikäli joku näistä töistä miellytti erityisesti, niin käyhän antamassa äänesi :)

Huomasin sattumalta myös Minityylin ja Noshin järjestämän ompelukilpailun ja osallistuin siihen noilla poitsun töppösillä. Tuon asustekilpailun töitä voit käydä ihailemassa täällä.



perjantai 18. lokakuuta 2013

Haasteeseen tartuttu :)

Sain Punatukka ja kaksi karhua-blogin Hannariinalta blogihaasteen ja pakkohan siihen on samantien vastata. Haasteen säännöt ovat seuraavat:

1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Haasettu vastaa haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastettu keksii 11 uutta kysymystä seuraaville haastetuille.
4. Haastettu valitsee 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa ja laittaa haasteen eteenpäin.
5. Kerrotaan vielä kuka haastoi ja kenelle pallon heittää eteenpäin.
6. Haastetta ei voi palauttaa lähettäjälleen.
 
Olen
hitaasti lämpenevä
puolitoistametrinen tappi
harrastanut ompelua alle vuoden
ollut kasvissyöjä
kehittänyt pakkomielteitä tiettyihin asoihin
liian kiltti
niin pihi, että synnytin lapsenikin karkauspäivänä
matkustanut useamman kerran asuntoautolla Euroopan halki
saanut norsulta selkähieronnan
jouluihminen
yleensä oikeassa ;)
 
Ja seuraavaksi minulle esitety kysymykset ja niihin vastaukset:
1. Ammattisi? Tällä hetkellä täyspäiväinen kotiäiti. Ennen äitiyslomaa työskentelin tutkijana ja minulta löytyy kemiantekniikan DI:n paperit
2. Millainen kangas on mieleesi? Tällä hetkellä mieluisimpia ovat suht isokuvioiset jerseyt ja joustikset, joista saa tehtyä kivoja tunikoita.
 
3. Kolme tärkeintä asiaa elämässäsi? Perheeni, onnellisuus ja ompelu ;)

4. Jos olisit puu, niin mikä puu olisit? Kitukasvuinen kataja :D

5. Lempimatkakohteesi? Thaimaa.

6. Mikä sai sinut aloittamaan ompelun? Upeat ompeluaiheiset blogit.

7. Mitä muuta harrastat? Joogaa ja leipomista.

8. Mitä teet mieluiten lastesi kanssa (jos sinulla sellaisia on)? Mitä tahansa, mikä saa pikku-ukon nauramaan. Se nauru on vaan niin ihanaa ja tarttuvaa.

9. Mitä kokkaat mieluiten? Leipomispuoli on enempi sydäntä lähellä ja sillä saralla tykkään kokeilla kaikenlaista. Muffinssit ovat helppoja nopeita ja aina löytyy uusia variaatioita.
 
10. Lempikirjasi? Apua! Koskahan olen viimeksi lukenut jonkun kirjan? Nuorempana lemppareitani olivat Bertin päiväkirjat ja Neiti Etsivät.

11. Miten piristää pimeää syksyä? Kankaiden napsuttelu auttaa aina ;)

Ja näihin kysymyksiin haluaisin vastaukset:
1. Kuinka paljon aikaa käytät viikossa ompeluun tai ompelusten suunnitteluun ja valmisteluun?
2. Minkä verran yleensä ostat yhtä kangasta?
3. Onnistunein ompeluksesi?
4. Mistä saat inspiraatiosi?
5. Ärsyttävin vaihe siivoamisessa?
6. Onko sinulla lempinimeä?
7. Teetkö listoja?
8. Lempivuodenaikasi ja miksi?
9. Minkä ikäiseksi tunnet itsesi?
10. Koska olet viimeksi syönyt karkkia?
11. Oletko jouluihminen?



Ja näille blogeille laitan haasteen eteenpäin:
Yllätysvieras
Handmade by Jansku
Punaisen Mökin Pikku Akka ja Tilkkuvakka
Itte
Vaapula
kimpsulikampsuli
 

torstai 17. lokakuuta 2013

Kaikenlaista

Ompelin jokin aika sitten kaverin muksuille parit paidat ja haaremihousut. Tähtileijona ja perhonen ovat Ikasyrilta ja tähdet Kouvolan Kangas Outletista. Keltaisen resorin ja trikoon kävin hamstraamassa ystävän kangasvalikoimista. Haaremihousujen takapuolella applikoin perhosen, mutten muistanut ottaa siitä kunnon kuvaa ennen kuin vaatteet lähtivät uuteen kotiinsa.



 
 
Edellisten tunikaompelusten kankaista jäi vielä sellaiset palat, että sain korjattua akuuttia pipotilannettani ja Cable Knit riitti vielä huiviksikin. Kyllä nyt kelpaa lähteä ulkoilemaan ;)

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Neulemekko

Kun lapsi on mukkilassa hoidossa, niin mitä tekee äiti? No ompelee tietysti!

Tein Ikasyrin pehmeästä Cable Knit jerseystä lämpimän neulemekon itselleni. Kokeilin tähän tuollaista kaulushärpäkettä, joka minulla on ollut mielessä jo pidemmän aikaa. Toteutus olisi vaatinut laskeutuvampaa ja kevyempää trikoota, joten lopputulos ei ole sellainen kuin mielessäni olin kuvitellut, mutta ihan toimiva kuitenkin.
 
 
Seuraavaan versioon pitäisi metsästää sitä lasketuvampaa matskua, joten jossain vaiheessa on otettava suunnaksi Nanson palalaari...

Kummipojalle äkäinen lintu

Kummipoika täytti 10 vuotta ja lahjavinkkejä kysellessäni selvisi, että Angry Birds-teemalla ei voi mennä kovasti metsään. Lahjaksi päätin tehdä Ikasyrin sinisestä velourista trikoolla vuoritetun pipon Angry Birds-applikoinnilla.


Tästä tuli tosi kiva, vaikka Angry Birdseistä tiedän tasan tarkkaan vain, että siinä on lintuja ja possuja ja hirveästi noita tuotteita on joka paikassa myynnissä. Isäntäkin kehui lopputulosta ja sanoi, ettei pipo häpeä "oikealle tuotteelle". Ja mikä tärkeintä, kummipoikakin oli lahjaansa oikein tyytyväinen!

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Onion-muokkaus perhosista

Pidettiin ystävän kanssa taas ompelupäivä ja siellä syntyi mm. tällainen tunika Onion 2035-kaavan pohjalta muokattuna. Kangas on Ikasyrin pehmeääkin pehmeämpää perhosjerseytä. Tappelin tuon rinnanalussauman kanssa pitkään ja hartaasti ja loppujen lopuksi sain sen siedettäväksi, onneksi. Ehkä seuraavasta tunikasta jätän tuon sauman kokonaan pois, se kun tuntuu olevan suuri kompastuskivi minulle.