lauantai 28. maaliskuuta 2015
Haalari pikkuveikalle
Tätä Mansikkapaikkavelouria olen marinoinut pitkään ja huolella. Vihdoin raaskin sen saksia, kun pikkuveikka ei kasva enää ihan niin hirmuista kyytiä. Haalari tehty reilulla kasvuvaralla, mutta voidaan ottaa heti käyttöön, kun resorit vain kääntää. Kunhan vain nuo ilmat ensin hieman lämpenisivät!
lauantai 14. maaliskuuta 2015
Alikeompelua
3-vuotias esikoispoikani halusi paidan. Hän sai itse valita kankaan kangasvarastoistani ja päätyi ruskeaan joustofroteeseen. Yritin hienovaraisesti esitellä muita, mahdollisesti kivempiä kankaita, mutta päätös pysyi. Kyselin, haluaisiko hän paitaan jonkun kuvan. Kyllä, linnun! Ja paidassa ei saa olla huppua!
Näiden speksien pohjalta syntyi joustispaita pitkillä resoreilla ja alikeompeluna tehdyllä pöllön kuvalla. Saa nähdä kohtaako suunnittelijan visio ja ompelijan toteutus ;)
Näiden speksien pohjalta syntyi joustispaita pitkillä resoreilla ja alikeompeluna tehdyllä pöllön kuvalla. Saa nähdä kohtaako suunnittelijan visio ja ompelijan toteutus ;)
keskiviikko 11. helmikuuta 2015
Ilahduta bloggaajakaveria :)
Sain ihanan, hymyn huulille nostavan haasteen Punatukka ja kaksi karhua-blogin Hannariinalta <3
"Säännöt ovat yksinkertaiset:
- Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän). Jos haluat, ylläolevaa kuvaa saa vapaasti käyttää postauksessa!
- Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!
- Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevaa bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa uusia kirjoittajia. :)"
Minä haastan mukaan Yllätysvieraan, mutta ymmärrän täysin, mikäli et haasteeseen ehdi tarttua.
Kaksi muuta bloggaajaa, joita haluan ilahduttaa, onkin jo haastettu aiemmin, mutta sehän ei haittaa. Eikös vaan ;)
Ilahduttaa haluan lisäksi haasteen antajaa, eli Hannariinaa sekä
lauantai 7. helmikuuta 2015
Mikroapu ja ompeluohje
Tiedätkö tunteen, kun olet ottamassa mikrosta kuumaa puuro- tai keittolautasta ja joko poltat kätesi tai kippaat kulhon nurin, kun yrität taiteilla kulhon ulos mikrosta patalapun kanssa? Minä tiedän.
Mutta onneksi tämänkin ongelman voi ratkaista ompelemalla!
Netissä etsiskellessäni kivoja patalappuohjeita tuli vastaan keksintö, joka helpottaa ainakin meidän perheen arkea. En ole aiemmin näihin törmännyt enkä tiedä, onko tällä jokin oikea nimi, mutta minä annoin tälle nimeksi mikroapu. Idea on siis se, että lautaselle laitetaan esim. puurohiutaleet ja vesi tai uudelleen lämmitettävä keitto ja koko komeus laitetaan mikroon. Kun ruoka on valmis, lautanen on helppo ottaa pois mikrosta eikä tarvitse pelätä, että polttaa kätensä.
Taitoin puuvillan oikeat puolet vastakkain ja piirsin kiilan taitereunan molempiin sivuihin ja tikkasin suoralla ompeleella viivaa pitkin. Tässä kiilan koko on 2,5 x 5,5cm.
Kun olin tehnyt saman molemmille puuvilla-froteepareille, minulla oli 2 kuppimaista kangaspalaa.
Neulasin puuvillat oikeat puolet vastakkain ja ompelin ne yhteen. Ja muistin tietysti jättää kääntöaukon.
Ja näin on mikroapu valmis. Toivottavasti ohjeesta oli apua.
Mikroapu osoittautui käytössä erinomaiseksi keksinnöksi, joten ompelin kaksi settiä 15.2. järjestettävään hyväntekeväisyyshuutokauppaan. Huutokaupassa on mahdollisuus huutaa itselleen erilaisia käsityönä tehtyjä tuotteita ja tuotto menee suoraan Sylva ry:n hyväksi. Huutokauppa löytyy tuolta.
Mutta onneksi tämänkin ongelman voi ratkaista ompelemalla!
Netissä etsiskellessäni kivoja patalappuohjeita tuli vastaan keksintö, joka helpottaa ainakin meidän perheen arkea. En ole aiemmin näihin törmännyt enkä tiedä, onko tällä jokin oikea nimi, mutta minä annoin tälle nimeksi mikroapu. Idea on siis se, että lautaselle laitetaan esim. puurohiutaleet ja vesi tai uudelleen lämmitettävä keitto ja koko komeus laitetaan mikroon. Kun ruoka on valmis, lautanen on helppo ottaa pois mikrosta eikä tarvitse pelätä, että polttaa kätensä.
Ja teinpä samalla myös tänne ompeluohjeen, jos joku muukin haluaa tällaisen tehdä. Tällaisen valmistamiseen tarvitset 100 % puuvillakangasta sekä lämmöneristettä. Itse käytin eristeenä pyyhefroteeta.
Mittaa haluamasi kulhon koko.
Meillä käytettävien kulhojen koko on n. 21cm, joten leikkasin puuvillasta 2 24x24cm palaa sekä froteesta 2 21,5x21,5cm palaa.
Neulasin froteen puuvillan nurjalle puolelle ja piirsin viivat nurkasta nurkkaa ja tikkasin palat suoralla ompeleella yhteen. Ja sama toiselle puuvilla-frotee parille.
Ja sama kahdelle muulle sivulle.
Leikkasin kiiloista ylimääräisen kankaan pois.
Neulasin puuvillat oikeat puolet vastakkain ja ompelin ne yhteen. Ja muistin tietysti jättää kääntöaukon.
Kavensin saumanvarat kulmista ja tein leikkaukset kiilojen kohdalle.
Käänsin koko hoidon ympäri ja tikkasin ympäri läheltä reunaa, jolloin kääntöaukko sulkeutuu samalla.
Ja näin on mikroapu valmis. Toivottavasti ohjeesta oli apua.
Mikroapu osoittautui käytössä erinomaiseksi keksinnöksi, joten ompelin kaksi settiä 15.2. järjestettävään hyväntekeväisyyshuutokauppaan. Huutokaupassa on mahdollisuus huutaa itselleen erilaisia käsityönä tehtyjä tuotteita ja tuotto menee suoraan Sylva ry:n hyväksi. Huutokauppa löytyy tuolta.
lauantai 31. tammikuuta 2015
Joululahjoja
Kiireinen arki on verottanut kovalla kädellä vapaa-ajan aktiviteetteja ja sen vuoksi blogissakin on ollut hiljaista. Jospa näin tammikuun lopussa kuitenkin bloggaisi joulupukin paketteihin eksyneet ompelukset.
Anopille tein korkkarineuloksesta kolmiohuivin ja lapaset. Somisteena käytin joustopitsiä.
Isännän ja tämän veljen paketteihin sujahtivat peräsuojat. Tarkennuksena: puhutaan veneen perästä ;)
Lisäksi innostuin askartelemaan heijastimia, joita sujahti moneen pakettiin.
Anopille tein korkkarineuloksesta kolmiohuivin ja lapaset. Somisteena käytin joustopitsiä.
Tällaiset norsupehmot päätyivät oman vauvan sekä vauvakaverin paketteihin. Korvissa on paistopussia rapisteltavana ja norsun sisällä on pieni helistin. Isännän ja tämän veljen paketteihin sujahtivat peräsuojat. Tarkennuksena: puhutaan veneen perästä ;)
Isännän veljelle ja tämän avopuolisolle tein vanhoista farkuista omat patakintaat sekä yhteisen patalapun.
Esikoinen on kova Miina ja Manu-fani ja hän sai erittäin mieluisan paidan.
Lisäksi innostuin askartelemaan heijastimia, joita sujahti moneen pakettiin.
Tulipahan blogattua :D
lauantai 6. joulukuuta 2014
Pehmeää haalaria ja hupparia
Joululahjatehtailun lomassa oli pakko saada ommella välillä jotain muutakin ja paininjalan alle pääsi ihanan pehmeä Onni-koira joustis. Isoveikalle valmistui Beagle Boy-huppari ja pikkuveikalle Villikko-haalari, molempia muokattu meille paremmin sopiviksi.
Seuraavaksi jälleen joululahjojen kimppuun :)
sunnuntai 23. marraskuuta 2014
Kaavakokeilussa uusi imetyspaitamalli
Imetyspaidoille on jatkuva tarve, mutta samalla kaavalla tekeminen alkaa jo hieman kyllästyttää. Päätin kokeilla jotain ihan uutta ja tein itselleni hihattoman topin. Topin pääntien ulottuu rintojen korkeudelle ja sen päällä on luukku, jonka saa imetyksen yhteydessä nostettua ylemmäs. Luukun kangas on kerätty keskeltä yhteen kangasrenkaan avulla, jolloin tuloksena on - isännän sanoin - rusettitissit ;)
Tilaa:
Kommentit (Atom)
