perjantai 18. lokakuuta 2013

Haasteeseen tartuttu :)

Sain Punatukka ja kaksi karhua-blogin Hannariinalta blogihaasteen ja pakkohan siihen on samantien vastata. Haasteen säännöt ovat seuraavat:

1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Haasettu vastaa haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastettu keksii 11 uutta kysymystä seuraaville haastetuille.
4. Haastettu valitsee 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa ja laittaa haasteen eteenpäin.
5. Kerrotaan vielä kuka haastoi ja kenelle pallon heittää eteenpäin.
6. Haastetta ei voi palauttaa lähettäjälleen.
 
Olen
hitaasti lämpenevä
puolitoistametrinen tappi
harrastanut ompelua alle vuoden
ollut kasvissyöjä
kehittänyt pakkomielteitä tiettyihin asoihin
liian kiltti
niin pihi, että synnytin lapsenikin karkauspäivänä
matkustanut useamman kerran asuntoautolla Euroopan halki
saanut norsulta selkähieronnan
jouluihminen
yleensä oikeassa ;)
 
Ja seuraavaksi minulle esitety kysymykset ja niihin vastaukset:
1. Ammattisi? Tällä hetkellä täyspäiväinen kotiäiti. Ennen äitiyslomaa työskentelin tutkijana ja minulta löytyy kemiantekniikan DI:n paperit
2. Millainen kangas on mieleesi? Tällä hetkellä mieluisimpia ovat suht isokuvioiset jerseyt ja joustikset, joista saa tehtyä kivoja tunikoita.
 
3. Kolme tärkeintä asiaa elämässäsi? Perheeni, onnellisuus ja ompelu ;)

4. Jos olisit puu, niin mikä puu olisit? Kitukasvuinen kataja :D

5. Lempimatkakohteesi? Thaimaa.

6. Mikä sai sinut aloittamaan ompelun? Upeat ompeluaiheiset blogit.

7. Mitä muuta harrastat? Joogaa ja leipomista.

8. Mitä teet mieluiten lastesi kanssa (jos sinulla sellaisia on)? Mitä tahansa, mikä saa pikku-ukon nauramaan. Se nauru on vaan niin ihanaa ja tarttuvaa.

9. Mitä kokkaat mieluiten? Leipomispuoli on enempi sydäntä lähellä ja sillä saralla tykkään kokeilla kaikenlaista. Muffinssit ovat helppoja nopeita ja aina löytyy uusia variaatioita.
 
10. Lempikirjasi? Apua! Koskahan olen viimeksi lukenut jonkun kirjan? Nuorempana lemppareitani olivat Bertin päiväkirjat ja Neiti Etsivät.

11. Miten piristää pimeää syksyä? Kankaiden napsuttelu auttaa aina ;)

Ja näihin kysymyksiin haluaisin vastaukset:
1. Kuinka paljon aikaa käytät viikossa ompeluun tai ompelusten suunnitteluun ja valmisteluun?
2. Minkä verran yleensä ostat yhtä kangasta?
3. Onnistunein ompeluksesi?
4. Mistä saat inspiraatiosi?
5. Ärsyttävin vaihe siivoamisessa?
6. Onko sinulla lempinimeä?
7. Teetkö listoja?
8. Lempivuodenaikasi ja miksi?
9. Minkä ikäiseksi tunnet itsesi?
10. Koska olet viimeksi syönyt karkkia?
11. Oletko jouluihminen?



Ja näille blogeille laitan haasteen eteenpäin:
Yllätysvieras
Handmade by Jansku
Punaisen Mökin Pikku Akka ja Tilkkuvakka
Itte
Vaapula
kimpsulikampsuli
 

3 kommenttia:

  1. Kiitos haastepallosta, koppi otettu. Olen vastannut tähän haasteeseen jo aiemmin, huhtikuussa. Voin jossain sopivassa vaiheessa vastailla sinunkin kysymyksiisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai tämä on niin vanha haaste :D No nyt se on tehnyt ympyrän ja palannut luoksesi :D

      Poista
  2. Hahaa, Neiti Etsivät ovatkin ihan parhaita :D Pitäisiköhän palata joskus taas niiden pariin...

    VastaaPoista